Sofia muuttaa pois

Sofian kaksoissisar Saara sairastui Alzheimerin tautiin. Tavallisesti Saara oli käynyt katsomassa aika usein Sofiaa Puolukkamäelä mutta nyt ei voinut. Saara oli nyt sijoitettu Ahosen perhekotiin hoitoon lopuksi ikäänsä. Sofia ikävöi kovasti Saaraa ja oli onneton ja surullinen kun Saara ei tullutkaan enää yökylään Puolukkamäelle. Myös muille asukkaille Sofia tiuski ja kiukutteli ja pomotteli heitä tavallistakin enemmän. Kylähän Sofia luontaisena johtajana muutenkin pomotti, mutta nyt kun oli kaksossisarta ikävä, niin nyt yhä rajummin ja aggressiivisemmin ja kyttäsi jopa miten joku syö ja miten paljon joku ottaa ruokaa lautaselle ja ärjyi "MITÄ LUULET TEKEVÄSI???"


Koska Sofia on Downi niin Sofiaa ei tuosta moitittu eikä moralisoitu, arvosteltu yms vaan tiedettiin että Sofia ei ymmärrä ja koetettiin miettiä yhdessä ja keskustella Sofian kanssa, onko Sofian joku ongelma ja vastoinkäyminen syynä tuohon käytökseen josta normaalia olisi moitittu kovin sanoin ja rangaistu, poliisinkin avulla myös, ainakin yritetty rangaistusta henkilölle, mutta Sofia on downi ja siksi mietittiin että Sofialla on joku vaikeus tuon käytöksen taustalla ja mietittiin kuinka voisi auttaa Sofiaa. Sofia itki ja sanoi, että hänellä on ikävä Saaraa. Sofialta kysyttiin, haluaako hän muuttaa perhekoti Katiskaan asumaan koska sine Saarakin muuttaa ja se olisi molemmille mukavampaa yhdessä elää ja saisivat yhteisen huoneenkin.


Sofia on oikeastaan lian hyväkuntoinen perhehoitoon, mutta asiassa otettiin Sofian ollessa kyseessä myös muutkin asiat huomioon kuin minkä kuntoinen on. Sofian mielipide oli ratkaisevin tekijä, samoin sen turvaaminen että Sofia on tyytyväinen ja viihtyy ja että Sofialla on mahdollisuus läheisiin ystäviin ja sosiaalisiin kontakteihin. Sofia oli asunut tavallaan yksin tuolla Puolukkamäellä, omassa asunnossa tuettuna mutta usein ruokailut hän kävi ruokailemassa ryhmäkodissa vaikeammin kehitysvammaisten ja enemmän käytöksen ja terveydentilan omaavien kehitysvammaisten kanssa yhtä aikaa.


Sofia tunsi olonsa joskus yksinäiseksi, koska vaikka Sofia on kehitysvammainen kuten muutkin niin Sofialla oli erilaiset ongelmat kuin useimmilla muilla puolukkamäkeläisillä. Sofia pärjäsi paremmin kuin muut ja Sofialla saattoi uskoa myös vastuuta asioista joissa noihin muihin ei voi luottaa muuta kuin korkeintaan valvotusti ja ohjatusti jos sitäkään ja muilla oli autistisia piirteitä tai jonkinasteista autismia, esim Prader-Willin tai Aspergerin syndroomaa yms ja Sofia ei aina oikein kokenut niin paljon yhteenkuuluvaisuutta näitten muitten kanssa ja se kun muut kiusasivat Sofiaa ja kun Sofialla tuli muiden kanssa konflikteja ja muut loukkasivat Sofiaa ja kun Sofialla oli taipumusta pomottaa ja komennella muita, niin nämä asiat toisinaan aiheuttivat aina jonkinlaista ongelmaa mutta nyt viimeaikoina ongelmat olivat päässeet kärjistymään koska muuta asukkaat eivät kyenneet tunnistamaan Sofian tunteita eikä mukauttamaan käytöstään niiden mukaan edes alkeellisimmassakaan määrin sairauksistaan tai vammoistaan johtuen ja tässä tilanteessa olisi Sofia tarvinnut sitä, että olisi osattu huomioida hänen tunteet eikä tulla siihen ärsyttämään, kiusaamaan ja haukkumaan Sofiaa.


Henkilökunnan väliintuloa oli tarvittu viimeaikoina paljon kun varsinkin nuo Prader-Willin omaavat eli PWS-asukkaat ja autistit sekä Aspergerit olivat tulleet jankkaamaan vanhoja erimielisyyksiä sekä kiusaamaan, ärsyttämään ja uhkailemaan Sofiaa tahallaan ja joku oli koettanut myös lyödä ja Sofia itkien pakeni ruokalasta eteisen naulakoille itkemään.



Oli eletty myrskyisiä aikoja ja Sofia oli halunnut olla paljon yksinään ja rauhassa omassa asunnossaan mutta hän koki olonsa yksinäiseksi. Äidin luona asuivat nykyään Saaran lapset sillä Saara ei enää Alzheimeristään johtuen kyennyt huolehtimaan heistä. Sofia kävi tutustumassa Ahosen perhekotiin yhdessä ohjaajansa kanssa ja se koti vaikutti mukavalta ja sielä olevat asukkaatkin olivat oikein kivoja. Siellä oli myös toinen Downi, oikein mukava sellainen ja sitten siellä oli myös Saaran ja Sofian mielenterveysongelmainen täti, oikein mukava mutta harvemmin tavattu täti. Siellä oli myös Janika joka on myös Down ja entuudestaan tuttu Sofialle.


Sofia hyvästeli haikein mielin hoitokoti Puolukkamäen mutta siirtyi sitten tyytyväisenä asumaan Ahosen perhekotiin josta enemmän sivuilla http://ahosenperhe.blogspot.fi/

Sofian some-elämää

Sofia oli onnellinen Down-nainen. Hän asui tukiasunnossa Puolukkamäen pienryhmäkodissa ja siellä hänellä oli oma elämä ja oma ihana koti. Sisarukset ja vanhemmat kävivät kylässä, samoin myös ystävät. Sofialla oli myös blogi jossa hän kertoi elämästään.



Monia ihmisiä ja heidän blogejaan haukuttiin netissä vauvapalstalla, mutta Sofian tilanne oli siitä erikoinen, että Sofiaa ei kiusattu, ei ainoakaan kiusannut Sofiaa, vaan Sofiaa ainoastaan kehuttiin ja kannustettiin ja jos Sofia valitti jostakin että ei saa tehdä sitä tai tätä, niin palstalla mietittiin että kuka ilmoittaisi noille ohjaajille että antaisivat Sofialle enemmän vapauksia tehdä mitä haluaa. Sofiaa myös arvostettiin ja Sofia sai uusia kavereitakin palstan tyypeistä ja he kävivät Sofian luona ja Sofia oli iloinen kun oli suosittu eikä kukaan hauku Sofiaa.


Sofia sai vapaasti käyttää nettiä, Sofiaan luotettiin. Joittenkin muitte asukkaiden netin käyttö oli valvottua ja ohjattua. Tosin ohjaajat sanoivat että jos joku uusi nettituttavuus tulee kylään, niin ensin on ohjaajista jonkun oltava paikalla ensimmäisellä tapaamisella mutta jos hyvin menee tapaamiset niin Sofia saa itsekin ihan niin paljon kuin haluaa viettää aikaa uusien ystäviensä kanssa. Sofialla on hyvät sosiaaliset taidot ja Sofia käyttäytyy aika normaalisti ja vaikka pientä hupsuutta ja outouttakin Sofian käytöksessä oli, niin se Sofialle sallittiin koska Sofia on Down.



Sofia kierteli morjestus autolla pitkin kyliä Kyöstin, Mikaelin, Janikan ja Juuson kanssa. Se oli mieluista puuhaa ja Sofia sai kohdata ihmisiä ja ottaa heitä vastaan ja palvella heitä.

Sofian onnea ja riemua!

Sofia oli onnellinen asukas ryhmäkodissa. Huolia ja murheita oli ollut myös, etenkin perheessä sattui huolia ja murheita kun sisko joutui mielenterveydellisstä syistä sairaalaan pitkäksi aikaa ja vain harvoin Sofia pääsi katsomaan siskoaan ja koska sairaala on oikeuspsykiatrinen sairaala niin siellä jos käy vierailjoita niin esim halauksia, kättelyä tai lasten syliin otamista saatetaan rajoittaa. Sofia koetti halata viimeksi siellä käydessään Saaraa mutta hoitaja oli tullut väliin ja estänyt.


Sofia oli siitä suivaantunut ja heristäen nyrkkiään karjunut "MILLÄ OIKEUDELLA SINÄ VITUN LUUSERI ÄMMÄ JA HUORA KEHTAAT KIELTÄÄ MINUA HALAAMASTA KAKSOSSISARTANI JONKA KANSSA OLEN JOPA ASUNUT!!!!!!!!?????" Sofia sitten sylki päin hoitajan naamaa, koetti käydä myös hoitajan kimppuun ja purra hoitajaa, mutta hoitaja hälytti vartijat paikalle ja Sofia kuljetettiin poliisiautolla takaisin pienryhmäkotiinsa. Sofia oli lähtenyt yhtenä viikonloppuna bussilla yksin siskoaan sinne katsomaan ja myös vanhemmille ja ryhmäkotiin lmotettiin Sofian näin tehneen ja myös solvanneen ja herjanneen sisarensa hoitajaa ja koettaneen hyökätä kimppuun.


Asiasta keskusteltiin ryhmäkodissa Sofian kanssa ja sanottiin että sinne sairaalalle ei yksin lähdetä ja että jos vielä tämmöistä tapahtuu niin harkitaan Sofian siirtoa tuosta tuetusta pienryhmäkodista valvotun asumisen yksikköön joka todellakaan ei ole kiva paikka asua. Sofia ymmärsi ja pyysi anteeksi ja asia jätettiin siihen. Mutta joku oli joka ei ollut jättänyt asiaa siihen. Sofiasta oli tehty rikosilmoitus lievästä vahingonteosta(sylkeminen päin naamaa), kunnianloukkauksesta(huorittelu ja luuseriksi haukkuminen) ja pahoinpitelyn yrittämisestä(se kun Sofia koetti hyökätä kimppuun).



Sofia joutui käymään kuulustelussa ja oli sielä hyvin uhmakkaan oloinen ja sanoi poliisille "Miksi se muija minusta vääntää ilmotuksia? Eiks se muija käsitä et mulla on DOWNIN SYNDROOMA???" Polisi sanoi, että olipa mikä syndrooma tahansa, niin se ei oikeuta mihin tahansa käytökseen. Sofia sai myöhemmin myös tietää että hän ei ole tervetullut kyseiseen sairaalaan, ei yksin eikä myöskään valvottuna. Sofia siitten vitsailii että Heh, enpähän ainakaan voi joutua pakkohoitoon kun en sairaalaankaan tervetullut ole! mutta ryhmäkodin ohjaaja sanoi, että tuo ei ole mikään vitsailun aihe.



Asiasta tuli aikanaan syyttämättä jättämispäätös jota perusteltiin sillä kun Sofialla on Downin syndrooma.



Sellaisia oli murheet mutta myös iloakin ja riemua oli. Nimittäin Sofia sai tietää että hänen rakkaat serkkunsa Emilia(jolla on Asperger ja Prader-willin syndrooma) ja Tiina (jolla on autismi ja lievä kehitysvamma) tulevat asumaan Puolukkamäelle. Emilia valvotulle puolelle päärakennukseen ja Tiina tukiasuntoon joka on Sofian naapurissa. Sofia oli todella iloinen asiasta.



Sofia oli asumisyksikössä ystävystynyt Veeran kanssa sekä Aunen, joka oli pyörätuolissa ja jota Sofia monesti avusti etenkin ruokailuissa ja muutenkin huolehti Veerasta. Mutta nyt oli myös serkkuja tulossa ja kun serkut tulivat ja Sofian täti nimeltä Julia toi Sofian serkkuja sinne, niin Sofia iloisena ja halaten tuli vastaan ja sanoi "Tervetuloa, rakkaat serkut!!!! Tervetuloa!!!" Sofia myös auttoi tavaroiden kantamisessa Emilialle huoneeseen ja Tiinalle tukiasuntoon.



Emilia ja Tiina olivat paljon nuorempia kuin Sofia, toinen heistä oli juuri ja juuri 20 täyttänyt ja toinen vasta 18 ja olivat vielä lapsenomaisen näköisiä ja oloisia ja autisminkirjon oireistaan johtuen lapsenomaisia käytökseltään ja heikot sosiaaliset taidot omaavia. Sofia omi nämä tytöt itselleen kuin kanaemo ja suhtautui äidilisesti ja huolehtivaisesti ja kutsui Tiinan joskus viikonloppuna yökylään ja Emilankin hän halusi yökylään tukiasuntolan puolelle mutta ohjaajat ei antaneet koska Emilialla on PWS ja hän tarvitsee valvontaa eikä ohjaajat luottaneet Emiliaa Sofian käsiin koska Emilian valvonta vaatii ammattilaisen taitoja.



Sofia kiukutteli tuosta ja sanoi osaavansa kyllä valvoa mutta hoitajat pysyivät määrätietoisena kannassaan ja sanoivat että Tiinan kanssa voi Sofia yökyläillä puolin ja toisin mutta Emilian kanssa Sofia voi päivällä olla ja vaikka pelailla lautapelejä Emilian huoneessa Emilian kanssa jos Emilia haluaa. Sofia sitten huusi Emilan paikalle ja sanoi että pelataanko Kimbleä ja Emila suostui ja he pelasivat. Ongelma oli sillä ratkaistu.



Sitten tuli tieto morjestus-autosta että olisiko siihen sopivia kehitysvammaisia Puolukkamäen tuetussa ryhmäkodissa. Hoitajat olivat sitä mieltä, että Veeran kohdalla se ei onnistu koska Veera tarvitsee nin tiivistä hoitoa ja valvontaa erittäin vaikeisiin fyysisiin sairauksiinsa kehitysvamman ohessa ja että Aunen kohdalla ei myöskään onnistu koska Aune on pyörätuolissa ja Emilan tai Tiinan kohdalla ei myöskään voi ajatella työtä joka on luonteeltaan noin asiakaspalvelupainotteista. Mutta Sofia on porukan omatoimisin, taitavin ja eniten sosiaalisia taitoja omaava, niin Sofia sinne ilmoitettiin. Sofialla ei ollut tuohon mennessä vielä mitään muutakaan työtoimntapaikkaa mutta nyt löytyi työtoimntapaikka ja siinä oli sekin mukavaa kun Sofian veli on siellä sitten myös.


Kun Sofia sai kuulla pääsevänsä veljensä ja veljen parhaan kaverin Kyöstin morjestus autoon töihn niin Sofia ilahtui ja huusi "JEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!!!!!!!!"

Sofian touhuja ryhmäkodissa

Sofia kotiutui ryhmäkotiin hyvin. Sofia oli iloinen kun se ryhmäkoti on lähellä luontoa ja metsää ja että vaikka siellä onkin ohjaajat turvallisesti saatavilla ja käyvät häntä auttamassa, niin kuitenkin silti on oma asunto, oma avain ja oma keittiö ja oma rauha ja yksityisyys ja saa vapaasti vaikka kutsua sukulaisia tai kavereita yökylään ja muutenkin elää kuin eläisi normaalissa asunnossa.


Sofia sai pari ensimmäistä viikkoa tutustua uuteen kotiinsa ja lomailla. Sofia oli surullinen edelleen siitä kun Aino kuoli mutta Ainon kuolemasta Sofia keskusteli oman ohjaajansa kanssa. Kerhoissa joita oli, Sofia kävi ja se kerhoissa käyminen vei Sofian ajatuksia pois tuosta surusta ja ikävästä. Sofia tutustui Veeraan joka on dialyysilaitteessa ja joka asuu valvotummin kuin Sofia, vain yhdessä huoneessa. Myös Aunen kanssa joka on pyörätuolissa, Sofia joskus jutteli.


Joskus ruokailun jälkeen yleensä perjantaisin pelailtiin lautapelejä Veeran, Aunen ja ohjaajien kanssa ja viikonloppuisin ei tarvinnut herätä niin aikaisin vaan sai nukkua pitempään. Myös hengellisiä tilaisuuksia oli vikonloppuisin ja siellä kävi pitämässä saarnoja ja raamattutunteja joku pastori tai evankelista helluntaiseurakunnasta joskus, joskus vapaakirkosta, joskus ev.lut kirkosta, joskus adventtikirkolta, joskus pelastusarmeijasta ja joskus vanhoilislestadiolaisesta herätysliikkeestä. Sofia osallistui näihin hartaustilaisuuksiin ja tykkäsi niistä paljon.



Viikonloppuisin tehtiin myös joku retki ja lämmitettiin sauna ja saunan jälkeen syötin jiotakin hyvää. Ruokala oli siellä päärakenuksessa ja Sofia usein söi ruokalan ruokia, ne olivat hänen mielestään hyviä. Sofia myös auttoi Aunea syömisessä ja muutenkin avusti Aunea ja hoitajat kiittivät Sofiaa siitä kun hän avustaa toista asukasta. Sofia sai myös sellaisia ilouutisia kuulla että serkkutytöt Tiina ja Emilia ovat myös tulossa asumaan Puolukkamäelle.

Paljon on muuttunut

Puolukkamäellä on nyt paljon muuttunut. Edvin muutti pois ja Katariina kuoli. Janika siirtyi perhehoitoon. Vapautui kolme paikkaa yhdellä kertaa. Päärakenuksessa valvotulla puolella asustavat Aune ja Veera ja tukiasuntoon näyttäisi olevan tulossa nyt Sofia, jolla on ikää 36 vuotta ja Downin syndrooma.


Uusia asukkaita myös Sofian lisäksi sinne toivotaan mutta nyt tämä ryhmäkoti on toistaiseksi todellakin pienryhmäkoti koska siellä asuu kaksi valvotun asumisen asukasta ja yksi suhteellisen omatoiminen nainen eli Sofia joka tarvitsee tukea muttei välttämättä valvontaa.



Sofia asettui hyvin taloksi sinne ryhmäkotiin, Sofian äiti, isä, veli ja sisko olivat auttamassa muutossa ja tuomassa tavaraa uuteen kotiin yhdessä Sofian kanssa. Sofia sai mieleisiään tavaroita sinne ja Sofia vaikutti tyytyväiseltä.



Sofian kanssa tehtiin hoitokodissa asukassuunnitelma jonka mukaan ohjaaja huolehtii Sofian aamuisin sängystä ylös ja huolehtii myös Sofian rahoista ja jos Sofian tarvitsee kaupassa käydä niin ohjaajan kanssa yhdessä katsotaan tarvittavat ostokset siellä.



Lisäksi virastoissa, lääkärillä, pankissa, apteekissa jne asiointiin tulee ohjaaja mukaan ja Sofia saa liikkua vapaasti asumisyksikön alueella ja myös asumisyksikön ulkopuolellakin, esim kävellä, pyöräillä ja lenkkeillä ja Sofia saa osallistua asumisyksikön kerhotoimintaan ja hengelliseen toimintaan ja sen lisäksi Sofialle etsitäiän lähiaikoina myös Sofialle sopiva ja mieluinen työpaikka. Myös asumisyksikön ulkopuolisia harrastuksia saa olla. Sofian asumista siellä arvioidaan tarpeen mukaan ja jos toimintakyky tai vointi huononee niin sitten harkitaan muita asumisvaihtoehtoja.

Janikan elämässä tapahtuu muutoksia

Janika oli asunut kauan Puolukkamäessä ja viihtynyt. Mutta sitten Janikan hyvä ystävä, perhekodissa kauan asunut Katariina yllättäin menehtyi sydänkohtaukseen. Janika tunsi olonsa yksinäiseksi ja Janikalla alkoi ilmetä pelkoja ja masennusta sekä sitä, että Janikan oli vaikea olla yksin ja Janika ripustautui asumisyksikön ohjaajiin ja tuli monesti yöllä päärakenukselle kertomaan että ei saa unta ja että itkettää ja on paha olla.


Janika oli hyvin surullinen, masentunut ja mielialat heittelehtivät laidasta laitaan. Alettiin Janikan kohdalla myös miettiä perhehoitoa ja sitä, onko tämä tukiasunnossa asuminen Janikan juttu enää tässä vaiheessa. Janika on melko iäkäskin jo, hän täytti äskettäin 40 vuotta joka on Down-ihmiselle iso ikä vaikka ei normaalile ihmiselle olekaan ja myös Downin syndroomaan liittyvä vanheneminen ja voinnin heikkeneminen ja vaikeudet suoriutua päivittäistoimista ilman apua olivat yhä ilmeisempiä Janikalle. Sitten päätettiin moniammatillisessa palaverissa että Janika voisi siirtyä perhehoitoon ja Janika itsekin suostui siihen ja käytiin tutustumassa perhehoitopaikkaan ja se vaikutti oikein hyvältä paikalta. Lisää Janikan kuulumisista voitte lukea sivuilta http://ahosenperhe.blogspot.fi/

Lauralle etsitään uutta asuntoa

Laura joka on liikuntarajoitteinen mutta ei kehitysvammainen, muutti teini-ikäisenä Puolukkamäelle, koska äitinsä oli kuolemassa syöpään eikä voinut huolehtia Laurasta enää. Laura eli onnellisena Puolukkamäellä ja varttui nuoreksi aikuiseksi. Nyt Laura on jo parikymppinen ja Laura on aktiivisesti osallistunut Puolukkamäellä erilaisiin ryhmätoimintoihin ja peruskouluvaiheessa Laura kävi koulua Puolukkamäeltä käsin.


Nyt kuitenkin Laura haluaa muuttaa pois koska ei ole kehitysvammainen eikä koe kuuluvansa kehitysvammaisten joukkoon. Laura on hakenut myös Helsinkiin opiskelemaan. Laura ei ole peruskoulun jälkeen opiskellut koska Puolukkamäki on sen verran kuitenkin korpiseudulla että opiskelumahdollisuuksia ei oikein ole lähellä muita kuin kehitysvammaisten ammattikoulu ja maatalousoppilaitos joista kumpikaan ei ole Lauran juttu.


Laura haki Helsinkiin opiskelemaan merkonomiksi ja oli laittanut hakupaperit vetämään. Laura etsi myös asuntoa ja asunnot tuntuvat olevan Hesassa kiven takana, mutta sitten oli lehdessä ilmoitus joka vaikutti Laurasta hienolta, nimittäin Lauran suuresti ihailema muusikko Jenna Davis etsii itselleen kämppistä! Jenna on se yli kolmekymppinen muusikko joka soittaa pianoa ja on monessa konsertissa ollut ja on ihan kiinalaisen näköinen ja kiinalaisen näköisyys johtuu siitä kun Jenna on adoptoitu lapsena Kiinasta. Laura ihailee kovasti tuota Jennaa ja Laura oli tosi innoissaan kun löysi tämmöisen ilmoituksen Hesarista


"Olen jonkun verran yli kolmekymppinen nainen,
yksineläjä ja työssäkäyvä, asun kerrostaloasunnossa
koiran kanssa mutta koen oloni toisinaan yksinäiseksi joten
etsin itselleni kämppistä. Jos olet tulossa Helsinkiin vaikkapa
opiskelemaan, niin ota minuun yhteyttä, niin mietitään olisitko
sopiva kämppis. Terveisin pianisti Jenna Davis"



Laura oli innoissaan siitä kun hänen suuresti ihailemansa Jenna oli hakemassa kämppistä ja Laura päätti kokeilla asiassa onneaan. Ohjaajat sanoivat, että älä sitten pety jos Jenna ei huoli kämppikseksi mutta saathan tuota kokeilla. Laura soitti ja kertoili elämästään ja kertoi olevansa liikuntarajoitteinen ja muuttavansa pois ryhmäkodista koska on tulossa opiskelemaan. Jennaa se ei haitanut, Jenna kertoi ymmärtävänsä vammaisia koska kuulemma lapsuudenkodissa oli olut vammaisia sijaiskotilapsia ja perheeseen syntyi kerran vammainen vauva joka kuoli pienenä ja sen jälkeen Jennalla oli myös kehitysvammainen pikkusisko joka kuoli nuorena aikuisena syöpään.


Jenna kertoi myös, että talosta löytyy hissi ja että Jenna voi teetättää remontin että taloon saadaan muitakin invavarustuksia, nimittäin Jenna on vuokralla kyllä mutta hyvissä väleissä vuokranantajan kanssa ja vuokranantaja on suostunut useinkin Jennan ehdotuksiin asioissa ennenkin. Jenna kertoi myös, että hän voi avustaa tarvittaessa päivittäistoimissa ja hän kunnioittaa vammaisia tasavertaisina ihmisinä muutenkin. Sekin tuli ilmi, että sekä Lauralla että Jennalla molemmilla on mormonitausta, kumpikin on viettänyt lapsuutensa mormoniperheessä.


Laura kävi katsomassa uutta asuntoa ja Jenna sitä ystävälisesti esitteli ja toivotti tervetulleeksi. Ryhmäkodissa pidettiin Lauralle läksiäiset ja mietittiin että kukahan seuraavaksi tulee huoneeseen jossa ennen asui Laura. Puolukkamäen ryhmäkotia on nyt laajennettu ja sinne on tehty myös kahden hengen huoneita valvotulle puolelle ja uusia rivitalokaksioita ja kolmioita on myös rakennettu ohjatun ja tuetun asumisen puolelle sekä myös pihapiiriin on tullut pieni omakotitalo johon mahtuu neljä kehitysvammaista kimpassa asumaan tuetusti siten että asuvan yhdessä, ovat keskenään ja jokaisella oma huone tai kahden hengen huone mutta muut tilat yhteiset ja ohjaajat auttavat tarvittaessa jos asukkaat apua pyytävät. Siihen ei ole vielä asukkaita tullut. Puolukamäellä tehdään jokaiselle yksilöllinen asumisratkaisu joka voi olla autettua tai valvottua asumista, ohjattua asumista, tuettua asumista tai tuettua yhteisöasumista, ihan sen mukaan mitä kukin asukas tarvitsee.


Laura on nyt muuttamassa pois ja miten Lauran elämä jatkuu, siitä enemmän tietoa sivuilla  http://jennaprinsessa.blogspot.fi/